Muodonmuutoksen aikaa

24.09.2023

Siksi minäkin kirjoitan ensimmäistä kertaa jotain näkyvää. Jotain, joka kertoo tästä ajasta. Jotain, joka on samalla myös henkilökohtaista. Enää ei voi olla piilossa. Ei itseltä eikä muilta. "Jos minä vain vähän täällä taustalla. Sitten kun...". Se aika on ohi. On aika kasvaa suureksi.

Tämä aika vauhdittaa meitä muuttumaan autenttiseksi itseksemme. Kuolemaan ja syntymään uudelleen kuin feeniksilintu, muuntumaan toukasta perhoseksi tai jotain muuta. Toisilla se tapahtuu lempeämmin ja hitaammin. Toisilla vauhdilla ja rytinällä. Yhteistä on, että nyt tapahtuu. Erilaisia illuusioita poksautellaan yksi kerrallaan. Aina ei naurata. Silti kaikki on hyvin juuri nyt. Ulkoisen maailman tapahtumien on tarkoitus ohjata meitä kääntymään entistä enemmän sisäänpäin ja kuulemaan siellä oleva viisaus ja ohjaus.

Mitä on tarpeen nousta pintaan, tulla kohdatuksi, kuulluksi ja vapautetuksi? Omia haavoja, sukulinjojen tarinoita tai kollektiivisia taakkoja vai kaikkia niitä? Systeemimme tietää ja hermosto purkaa. Kohti uutta. Vaikka vapauttaminen keventää, se myös väsyttää. Niin isot energiat ovat olleet jumissa ja muutos vie voimia. Siksi tarvitaan myös lepoa ja itsensä kuuntelemista sekä toisia ihmisiä. Toukkakin on syystä kotelossaan ennen kuin siitä tulee perhonen.

Tarjoan tämän voimakkaan ajan tueksi IFS-ohjauksen ja energiahoidon alennetuin hinnoin:

  • IFS-ohjaus 89 €/60 min (alv 0 %)
  • Energiahoito 99 €/60 min (sis. alv 24 %).

Tarjous on voimassa 31.10.2023 saakka.

Luo kotisivut ilmaiseksi!