
Tutustu minuun
Tietoa minusta
Käytäntöni, kokemukseni ja arvoni
MindWell on vuonna 2014 perustettu yritys, jonka tarjoaa systeemin viisauden kuulemiseen perustuvia psykologipalveluista ihmiseille ja eläimille (MindWell Horses). Koulutukseltani olen mm. psykologian maisteri (PsM, laillistettu psykologi), Easel Coach -työnohjaaja ja EASEL ohjaaja, IFS-informoitu ohjaaja (koulutuksessa), diplomiravintoneuvoja sekä energiahoitaja.
Minulla on laaja kokemus ihmisten eheytymisen ja kasvun tukemisesta innovatiivisten ja syvästi vaikuttavien menetelmien avulla. Olen työskennellyt psykologina monissa erilaisissa tehtävissä (esim. kliinisenä psykologina, organisaatioissa ja urheilumaailmassa). Saan kylmiä väreitä, kun ihmiset pääsevät yhteyteen sisäisen viisautensa kanssa, ja kun autamme siten myös planeettaa.
Teen tiivistä yhteistyötä mm. Tmi Jenni Marttilan, Energiapolun Tiina Salon, Putiikki Sepposen ja osteopaatti Matti Mikkilän kanssa, sillä yhdessä voimme auttaa sinua kaikista parhaiten.
"Holistic psychologist with vast experience in providing people with innovative approaches to (trauma) healing and growth. Experience from different fields of psychology (clinical,personality, organization, and sport psychology). I get chills when people get connected with their inner wisdom and when wehelp the planet."
Luonto ja eläimet
Viisaat opettajani, voiman antajat

Psykologin pohjakoulutus yhdistettynä monitieteelliseen opiskeluun antaa minulle vankan pohjan eläinten käyttäytymisen ja hyvinvoinnin ymmärtämiseen. Vaikka teoriapohja on vahva, nautin kaikista eniten konkreettisesta "kädet savessa" -työskentelemisestä. Tästä yhdistelmästä on syntynyt myös kehittämäni AnimalBalancing-hoito, johon vaikuttaneilla hoitomenetelmillä on tieteellinen pohja (mm. traumatutkimuksesta ja trauman hoidosta).
Vahvuuksiani ovat mm. kokemuksen tuoma herkkyys,
kyky nähdä oleellinen sekä taito sanoittaa näkemäni. Osaan myös lukea eläintä ja luoda yhteyden eläimeen nopeasti, mutta kiirehtimättä.
Toivon sinulle ja eläimellesi antoisia hetkiä yhdessä!
- Leena-